Kaunisto oli Indylle pieni kauhistus ensialkuun outoine hajuineen  ja tuulenpuuskineen -niin ja ihmisineen. Jännä juttu sinänsä kun asutaan metsän vieressä. Tämä on vaan niin erilainen metsä.. Keskiviikkoon mennessä Indy oli jo tottunut olosuhteisiin, mutta ärsyttävää oli Indyn vahtiminen uimarannalla ja mökin teillä. -hirveä haukkuminen joka kerta kun joku tuli vastaan. Muisti oli ilmeisen lyhyt... esim. omat vieraat joita ei enään muuten haukkunut, se haukkui jos näki ne oudostaan uikkarit päällä.. Oudoille ihmisille haukkua ja murina-mutinaa kestää n. 2 minuuttia ja sitten se loppuu, mutta saattaa aloittaa uudestaan jos on jo unohtanut juuri haukkumansa ja havaitsee ne uudestaan liikkeessä, lopettaa kuitenkin pian. Kotona se ei hauku (yleensä) naapuripihojen ihmisiä eikä tiellä kulkevia- ellei siellä mene naapurin Resu jolle pitää ilmoittaa, että olen täällä). Kaikki meille tulevat kyllä haukutaan -tututkin.

Naapurimökin väkeen Indy ensi tutustumisen jälkeen (käytiin haukkumassa ja haistamassa kaikki 3 lasta ja 2 aikuista) tottui myös keskiviikkoon mennessä, mutta haukkui jos näki liikettä jossain kauempana oli se sitten kuka tahansa, lopetti haukun kun totesi väen olevan naapureita...

Mutta taas oli rasittavaa selittää kantamökkiläisille, kerta toisensa jälkeen, että älkää kumartuko sen päälle silloin kun se haukkuu!! Yritin sanoa, että olkaa niinkuin Indyä ei olisikaan ja antaakaa sen tulla itse haistamaan käsiä ja siltikään ei ihan vielä kannata heti silittää...

ELÄINLÄÄKÄRISSÄ

Indy oli vähän ylikiihtyneessä tilassa kun kiireessä ja kuumassa menimme eläinlääkärille. Tämä kunnallinen eläinlääkäri oli käärmeissään kun halusinkin vielä kilpirauhastestin rokotusten lisäksi. (olin tilannut ajan vain rokotuksiin).. Mutta suostui sentään ottamaan ;)) Mielenkiintoinen tämä lääkäri, jotenkin sen huomaa, että on tottunut tuleen maatalonisäntien kanssa juttuun.. No Indy saatiin vaaalle namipalojen kanssa ja painoa oli kokonaista 15,3 kiloa. Paikalla oli ihana 4-vuotias Portugalin vesikoira-neiti Yazzi. Siinä oli rauhallinen tyttö -verrattuna tähän meidän vetokoiraan joka ei oikein malttanut istua aloillaan. Joku kantoi kuolleen koiransa pois sieltä sylissään ja sitä Indy jotenkin pelästyi -hajua ilmeisesti tai jotain.

Vastaanotolla Indy ei suostunut ottaan lääkärin kädestä nameja, eikä syönyt edes lattialta ennen kuin hetken päästä. Olivat tosin nappuloita, mutta osoitti, ettei tyttö ollut oikein oma itsensä. Lääkäri kysyi kun alkoi ottaa verikoetta, että pureeko tämä, -sanoin, ettei se ole koskaan ketään yrittänyt purra, etten usko purevan, mutta oikeasti en ollut kyllä aivan varma miten suhtautuisi verikokeeseen. Mutta vitsit -verikokeen otto sujui tosi hienosti samoin kuin muutkin rokotukset (lihapullien avulla -mutta kuitenkin).

UIMISESTA

Nyt tuli sitten uitua !!! Alussa Indyn uiminen meinasi tyssätä rannassa seisoskeluun, mutta kun se hiffasi kepin noutamisen vedestä lähti - se veteen huomattavasti vauhdikkaammin. Liian syvältä se ei suostunut keppiä hakemaan, mutta haki sillä lailla, että vähän joutui uimaankin, ettei ihan kahlaamiseksi mennyt. Laiturilta ei suostunut hyppäämään vaikka mieli selkeästi tekikin..

AGILITYSSÄ

Oli taas niin kivaa -ja meillä meni aika hienosti kaikki. Mitä nyt itse pyöriskelin turhia ja sitten koirakin alkoi pyöriä. Renkaasta ei meinannut mennä taaskaan läpi vaan halusi kiertää sen mielummin. Tehtiin sitten pelkkää rengasta ja sitten hyppyä ja rengasta... Keinua Indy ei pelkää ollenkaan, mutta täytyy edetä rauhallisesti.

Lainasin kirjastosta kauhean pinon koirakirjoja ja niitä on sitten lueskeltu ja lueskellaan. Niitä luettuani olen oppinut ymmärtämään ainakin sen idean mikä Marialla oli Mouhijärven agilitykurssilla. ETTÄ OPETELLAAN ENSIN MENEEN NE ESTEET KUNNOLLA ja sitten vasta tehdään sarjoja pikkuhiljaa, ettei suotta opetella väärin asioita. Kaverini ihmetteli kun oltiin käyty kaksi alkeiskurssia eikä vielä menty pitkiäkään sarjoja, eikä osattu vielä sitä eikä tätä estettä, kun hänen ryhmässään juostiin jo ratoja ekalla kurssilla... Nyt haluaisin takaisin sellaiselle este kerrallaan kurssille -kun olen alkanut saada vähän ajatusta siitä mihin milläkin harjoituksella on pyritty. Toisaalta Indy oli silloin niin kakara kun alettiin, että se hermoili (kaikkea mahdollista siellä)  ja minä hermoilin kun se hermoili ja muutenkin hermoilin... Nyt me ollaan molemmat vähän fiksumpia. Indy ei lähde kesken kaiken radalta minnekään -korkeintaan haluaa natustella jäniksen papanoita ja viivyttelee sen tähden tai ehkä joskus myös siksi kun sitä vähän jännitää... Ja minäkin alan suurinpiirtein osata juosta rataa oikeassa järjestyksessä -vaikka vaikeaa se vielä on jos ei ole numeroita... muisti on niin huono...