Ma 19.10.

Huomasin onnekseni ajoissa tälläkertaa että Pirkanmaan Vesiikoirilla on tapaaminen Toimelassa. Tätä me tarvitaan 

Äkkiä töistä kotiin ja sitten valmistautumaan lähtöön. Siitä on aivan liian kauan kun edellisen kerran olimme tapaamisessa. Indy haukkui autossa topakasti ja vähän murisikin kun kuuli koirien haukuntaa ulkopuolelta. Haukku ja uho loppui lyhyeen kun Indy huomasi paikalla olevan koiramäärän. On siis myönnettävä, että rohkaisua kaivataan myös koirien suhteen. Hanna olet niin oikeassa. Indy haastoi kyllä leikkiä, mutta aina kun joku kiinnostui Indystä sillä meni pupu pöksyyn ja häntä koipien väliin. Kävelyretkellä se käveli rinnallani tai vähän edessä tai vähän takana. Joutui Sirin taka-ajamaksi ja se oli kai sen verran pelottavaa, että tyytyi lähinnä minun seuraani sen jälkeen. Myöskin aikaisemmin hyvänä leikkikaverina ollut Frida pelotti kun se haukkui kutsuessaan leikkiin. Kahvittelun aikana Indy kierteli haistelemassa ihmisiä ja koiria, mutta kyllä siitä huomasi, ettei tuo ollut ihan oma itsensä. Onneksi alkaa sunnuntai-tapaamiset, niihin olisi paremmat mahdollisuudet jatkossa päästä. Tosin ei ensi sunnuntaina kun pitää mennä korispeliin puffettiin. Match-show olisi 1.11. Teivossa. Sinne pitää mennä jos ei itse näytille niin ainakin turistiksi. Indy oli aivan puhki ja yltäpäältä kurassa tämän tapaamisen jälkeen. 

Ti 20.10.

Ei tullut minun toimestani kuin aamulenkki Indyn kanssa, sillä menin töihin yhdeksäksi ja töiden jälkeen oli "kauneusilta ;)" työkavereiden kanssa. 

Ke 21.10.

Lähdettiin hautausmaakierrokselle äitini ja Indyn kanssa. Jännä juttu on se, että kun Indy näki äitini olevan tulossa autolle päin, se alkoi vähän niinkuin murista ja häntä alkoi heilua samaan aikaan. Se tuskin malttoi odottaa, että pääsi nuolemaan äitini naamaa. Eli se oli toisaalta iloinen ja toisaalta se urisi odottaessaan äidin avaavan auton oven. Lamminpäässä oli oudot hajut ja outo ympäristö. Indy kiskoi vähän joka suuntaan, enkä tiedä mitä on tapahtunut sille koiralle joka niin hienosti kulkee narussa (onko sellaista ollutkaan) Lamminpäästä suuntaamme Lielahden ostoskeskuksiin.  Siellä Indy myös alussa haluaa vetää vähän sinne sun tänne, mutta rauhoittuu pikkuhiljaa. Tapolan-tehtaan makkarahajut saa Indyn lipomaan huuliaan. Jos Indyltä olisi kysytty minne mennään niin varmaankin mustamakkaratehtaalle. Mutta me mentiin Citymarketin ovien eteen seisoskeleen. Alussa Indy meinasi laittaa häntää koipien väliin, mutta rauhoittui aika nopeasti. Kärryjen kolina vähän hermostutti sitä alussa. Lopussa istui jo kiltisti vierelläni. Lildlin parkkipaikalla (odotellessamme äitiäni kaupasta) tein Indylle paikallapysymisharjoituksia, en tosin päässyt muuta kuin narunmitan päähän, mutta meni ihan kohtuullisesti. Lopuksi sidoin Indyn tolppaan ja sanoin sille "Paikka" ja lähdin kävelemään pois sen näköpiiristä n. 20 m päähän. (kiersin pakettiauton) Indy istui ihan nätisti koko ajan. Tosin siinä oli aika rauhallista, ettei se ollut kovin hermostuttava tilanne. Kun päästiin kotiin mentiin vielä Indyn kanssa metsään. Kyllä huomasi, ettei se ollut juossut eilen juuri ollenkaan vapaana. Lopussa rupesi jahtaamaan pikkulintuja puissa. Tuli sentään itse pois metsästä (oltiin aivan meidän talon takana) ettei tarvinnut lähteä hakemaan. Työpäivä oli klo 14-21. 

To 22.10.

Ei ole paljoa kerrottavaa -ainakaan lenkkeilymielessä. Illalla piiloteltiin Indylle ensin maton alle isompia pureskelu-namipaloja ja annettiin sen hakea niitä. SItten pilpottiin juustoa ja tehtiin siitä Indylle jälki (?) eli ripoteltiin niitä sinne sun tänne ylös ja alas. Ihana nuuskutus kävi - ja koira oli itse ihan innoissaan.

Pe 23.10.

Otin töistä päivän vapaata. Tarkoituksena mennä Tampereen sykkeeseen. Ajoin auton Tampereelle Finlaysonin alueelle. Ensin Indy pyöri ja kiskoi kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Olimme ensin ihan rauhassa siinä paikallamme ja annoin Indyn haistella rauhassa ympäristöään ennen kuin lähdettiin käveleen. Kun Indy oli vähän rauhoittunut käveltiin Plevnan parkkihallin läpi Finlaysonin kujalle mistä Satakunnan kadulle. Satakunnankadun jalkakäytävä on n. 1 m leveä ja ihmisiä kulkee kaikkiin suuntiin, kuten myös autoja. Lisäksi kävellään kosken yli joka näkyy kaiteen väleistä. Alku kiskonnan jälkeen sain Indyn tosi hyvin otteeseen ja nakkien avulla se kulki vierelläni ihan hienosti. Seuraava lievää jännitystä aiheuttanut tekijä oli Hämeenkadun ja Rautatienkadun suojatien ylitykset. Ihan hienosti sekin onnistui. Rautatieasemalla oli ovet hieman pelottavat, samoin kaikuva asemahalli. Häntä ei kuitenkaan ollut ollenkaan missään vaiheessa koipien välissä   Asemalla odoteltiin laitureilla junia 10 minuuttia, mutta mikään juna ei liikkunut  mihinkään suuntaan koko aikana, joten poistuttiin ilman junan bongausta. Takaisintullessa asemahallissa joku pikkukoira alkoi haukkua kun näki Indyn, mutta Indy ei haukkunut. Sen sijaan Indy oli palatessa vähän ulalla liikennevaloissa. Ihmisiä seisoi varmaan 30 odottamassa vihreitä. Siinä oli polkupyöriä ja kaikenlaisia ihmisiä. Tässä kohtaa Indy haukkui kerran kun polkupyörät lähtivät liikkeelle ja se ei päässyt niiden perään vaikka olisi halunnut...  Palattiin takaisin Hämeenkatua pitkin Keskustorin ja Hämeensillan kautta. Indyä kiinnostivat erityisesti kaikkien ravintoloiden hajut. 

Sitten tuli koitos numero 2 eli meno työpaikalleni. Ensin livahdimme sisään sivuportaita ja toimituksen läpi omiin tiloihimme. Olin ajatellut jutun niin, että menen Indyn kanssa yksitellen tutustumaan ja haistelemaan ihmisiä kaikessa rauhassa. NO, eihän se ihan niin mennyt. Kun olin pysähtynyt ensimmäisen Aamulehteläisen luokse kasaantui siihen reilut kymmenen tätiä meidän ympärille. Indy meinasi vähän ahdistua, mutta sieti tilanteen kuitenkin aika hyvin. Jännä on se, että toisiin vaan suhtautuu varauksettomammin kuin toisiin. Kun Indy näki Ninnun näiden muisten naisten joukossa -se suorastaan riemastui. Häntä heilui, eikä pusuista meinannut tulla loppua. Oli kiva että muut naiset näkivät, että millainen se vähän niinkuin oikeasti on. Ettei sitä tarvitse maanitella välttämätttä tulemaan. Indy hieman rentoutui kun otettiin se karvalelu käyttöön. Kun kävelimme vähän eteenpäin. Ja Indy sai käydä rauhassa tutustumassa ihmisiin yksitellen -homma toimi jo oikein hyvin. Indy antoi hyvin silittää itseään ilman nakkejakin. Sitten taas pomoni Timo oli jostain syystä vähän pelottava, hänelle Indy vähän murisi ja haukahti kerran (?). Vähän nolotti. Mutta kaikenkaikkiaan olin tosi tyytyväinen päivään.

Illalla ostettiin Indylle vesinokkaeläin minkä masussa on vinkuvia munia 3 kpl, ja hihna ja sellainen juttu minkä sisään voi kirjoittaa osoitetiedot jos koira löytyy jostain. Joskus kahdeksan aikaan mentiin vielä Tarjan kanssa kävelylle. Kävelyllä Indy leikki vähän Aatun (cottoni) ja kahden pienen karvapalleron kanssa, joiden nimeä en muista.

La 24.10.

Aamulla lenkille Indyn kanssa, metsään ja vapaana sillä oli tulossa taas koripallopäivä... Eli klo 11.30-17.30 Oltiin Tampereella Antin peleissä. Illalla sitten Indyn kanssa taas vapaana metsään. Takaisin tullessa siellä oli sellainen perhe jotka Indy haistoi tai kuuli. Se lähti rähiseen sinnepäin. Mutta pysähtyi kuitenkin aika kauaksi ja antoi itsensä kiinni ihan helposti. Käveltiin perheen ohi ihan asiallisesti vinkulelua hyväksi käyttäen.

Su 25.10.

Aamulla otin fleksin ja kuinka ollakkaan metsässä tuli taas perhe koirineen vastaan. Indy istui viereeni kun porukka meni ohi, mutta haukkui (HÖH) Toinen koira ilmeisesti joku isompi Podengo käveli aika fiksusti ohi, mutta rupesi heti haukkumaan kun oli päässyt meidän ohi. Indy oli kyllä tässä vaiheessa jo hiljaa.
Sitten oli taas edessä lähtö Korispeleihin. Tälläkertaa Artun peleihin Nokialle. Siellä meni päivä mukavasti klo 9.30-17.30. Mutta välillä kävin vesikoiratapaamisessa  Siellä oli niin KIVAA -taas. Indy oli jo paljon rohkeampi. Alkoi heti haastaan Fridan kanssa leikkiä. Lenkillä joku urospuolinen  koira vähän oli liian tungetteleva Indyn mielestä, ja loppulenkki me käveltiin siellä pentuporukassa. Parkkipaikalla Indy juoksi ja leikki Fridan ja olisiko ollut Oin kanssa. Ihan mahtavaa, että koira noin nopeasti alkaa kotiutua porukkaan. 

Lenkillä kun oltiin tiellä, vastaan tuli kaksi pientä tyttöä, jotaka kysyivät voiko koiraa silittää, vähän mietin kun Indy venkoili ja oli vähän levoton. Mutta sanoin tytöille, että odottakaa vähän ja kutsuin Indyn sivulle ensin. Indy antoi pikkutyttöjen silittää itseään ilman nakkiakin. Antoivat tytöt kyllä nakkiakin. Ihmettelin kun Indy suhtautui tyttöihin niin hyvin. Selityskin löytyi kun isompi tyttö kertoi että heillä on sakemanni kotona. Loppumatkassa edelläni käveli perhe, jolla oli pikkutyttö joka käveli ja lasten vaunut ja isä ja äiti. Tyttö vähän silitti Indyä (n. 4v) ja lähti samantein juokseen. HEH. No siitä Indy innostui sen verran että haukkui muutaman kerran. Tyttö vähän pelästyi. Sanoin, isälle, että tuo äkillinen juoksu herättää Indyssä tunteen että sen pitäisi lähteä perään. No, teki Indylle ihan hyvää malttaa kävellä tuon porukan perässä vetämättä ja nätisti. Tyttö teki aina välillä sellaisia kokeilevia juoksupyrähdyksiä. Vielä Indy kävi koris-koululla katsomassa paikkoja ja ihmisiä. Ihan hyvin meni. Jännää oli, että antoi yhden Terhin silittää itseään ihan hyvin (ilman nakkeja), mutta kun Susanna tuli silittään niin meinasikin perääntyä -vaikka mun mielestä Susanna ei tehnyt mitään erilaista. 
Tuli tieto, että Agility-kurssi onkin perjantaisin. Mikä onkin ihan hyvä päivä...